Niin se kausi 23-24 saatiin myös päätökseen. Tällä kertaa jäin runkosarjassa alemmas (niinkin alas kuin sijalle 4.) mitä vuosikausiin, tainnut vain ihan ensimmäisellä 12-13 kaudella olla alempana. Pudotuspeleissä kulki sen sijaan mainiosti ja kausi päättyi vasta kitkerään tiukkaan finaalitappioon viime perjantaiaamuna Montreal Canadiensille. Hyvin kuitenkin ennakkosuosikin haastoin ja tässä saa ihan pää pystyssä kulkea, vaikka nyt eväät onkin olleet jokusen päivän melko syöty. Finaalijoukkueeksi paluu 5 vuoden tauon jälkeen oli kova suoritus ja näytti kollektiivin mahdin vastustajien ylivoimaisia kärkipelaajia vastaan.
Selittelin viime vuonna näihin aikoihin että tein kauppoja jotenkin massiivisesti (17 kappaletta kaudella 23-24). Nythän homma lähti täysin käsistä, ja sama määrä kauppoja oli tehtynä jo ennenkuin kausi edes alkoi. Siihen päälle vielä kauden aikana lohkaistut 22 kauppaa joten kokonaismääräksi saatiin hulppeat 39 siirtoa. Ei taida ehkä ihan ensimmäisten vuosien veroinen ennätys olla mutta nyt ei enää paljon puutu.
Tässä yhteenveto NHL-osaston suhteen, mukana tulijoissa ne jotka ovat edelleen tiimissä:
Hyökkäys
+ Josh Norris, Cam Atkinson, Yanni Gourde, Roope Hintz, Nick Foligno
- Casey Mittelstadt, Jack Drury, Nic Dowd, Mathieu Joseph, Andrew Copp
Puolustus
+ Seth Jones, Scott Perunovich, Matt Roy, Matt Kessel, Nick Jensen
- Jarred Tinordi, Justin Schultz, Brett Kulak, Jamie Oleksiak, Esa Lindell, Jackson LaCombe
Vahdit
+ Alex Lyon
Jos tarkastellaan kauppoja tarkemmin, niin hyökkääjähankinnat epäonnistuivat isosti, varsinkin ottaen huomioon mihin kohtaan kukakin tuli. Norris väläytteli ajoittain mutta ei pysynyt kunnossa, kausi loppui taas kerran kesken jo hyvissä ajoin. Gourde ja Foligno olivat ihan ok rouhijarooleissaan mutta ei sanottavaa tekemistä hyökkäyspäähän, mitä nyt Gourde innostui finaaleissa huippusuorituksiin. Hintzin pistekeskiarvo seurassa edustetuissa 27 oli oli 0,59/peli, kevyesti kokoonpanoon mutta ei tosiaankaan sitä mitä hänet hankkiessa ajattelin. Edelle mahtui kahdeksan hyökkääjää ja NHL-seurakaveri puolustaja Harley, kyllä siinä saa läntisen konferenssin voittajajoukkueen ykkössentteri hävetä. Atkinsonin Cam vielä oma lukunsa, kävi lätkimässä 42 pelissä 3+13 ja pisteidensä määrän miinuksia, kunnes istui loppukauden Coloradon farmissa. 2ndin maksaneena kauden karsein huti kaupparintamalla.
Puolustajat vaihtuivat taas tiuhempaan, joskin runko pysyi ennallaan. Seth Jonesin piti ottaa jopa ykköspakin viitta, mutta ei selvästi ollu kunnossa alkukaudesta. Kevättä kohden hilasi itsensä joukkueen kolmospuolustajaksi. Mittelstadt oli hänestä kova maksu mutta ei vielä kaduta. Perunovich tuli kotiin ja oli kerrankin suhtkoht ehjänä, 54 peliin 17 pistettä ei ole kamala saldo mutta pakiston laajuuden ja oman yksipuolisuutensa vuoksi istui näistä yli puolet farmissa. Kessel yllätti positiivisesti jatkoa ajatellen josko siitä saisi seuraavan aallon säännöllisen haalaripakin, ja Jensenin Nick toimi lähinnä ihan ok depthinä pleijareita ajatellen, vaikka sitten finaalissa loukkaantui. Matt Roy oli varmaan koko kauden onnistunein NHL-hankinta, korvasi kovimman lähdön eli Lindellin Esan ja vähän enemmänkin. Vakiopaikka luvassa ensi kaudeksikin. Vahtiosastolla Alex Lyon tuli vähän vahingossa kauden esi-blockbusterin eli Pierre-Luc Duboisin mukana mutta osottautui aika ajoin hyödylliseksi kovilla pelimäärillään. Saa nähdä miten ensi kaudella sitten.
Mainittakoon vielä että jostain syystä kukaan lähtijöistä ei kaduta vielä tippaakaan, saa nähdä alkaako LaCombe tehdä sitä sitten pidemmällä aikavälillä mutta tunkua pakistoon on tällä hetkellä ilman häntäkin.
Isoin murhe joka kautta 23-24 varjosti, oli loukkaantumiset: Couture pelasi vain 6 peliä, Arvidsson 18. Kestämättömän vähän luottomiehiltä joita ei vielä kuitenkaan täysin korvata. Vilardi ei vieläkään ehjänä sanottavan hyvin pysynyt, 45 ottelua sai mittariin. Mainittu Norris jäi viiteenkymmeneen (joista 37 Coloradossa). Girardilla, Greigillä ja Jonesillakin vähintään 15 pelin poissaolot kaikilla eri syistä. Sanomattakin selvää että tämmöisillä loukkaantumisluvuilla ei viime kauden tilastoihin ylletä, ilahduttavan lähelle silti tästäkin huolimatta vaikka viime kaudella lähes kaikki olivat terveinä läpi kauden.
Hyökkääjähankintojen ja loukkaantumissuman lisäksi maalivahdit on pakko lokeroida nyt kolmanneksi negatiiviseksi suoritukseksi. Sekä Markströmillä että Oettingerilla oli hetkensä jolloin olivat NHL-priimaa, ja jälkimmäisellä tämä vaihe sattui isoilta osin pudotuspeleihin. Koko kauden mittapuulla näköpiirissä oli kuitenkin todella huonoja suhteellisia tilastoja, ja Lyon mukaanluettuna torjuntaprosentit pyörivät vain aavistuksen yli 90 prosentissa. Tämä ensi kaudella kuntoon ja kannu pitkästä aikaa kotiin.
En jaksa nyt käydä läpi pelaaja kerrallaan sen syvällisemmin, joten listaan pointteja joita jäi mieleen (eiköhän tässä silti tule kaikki jotenkin huomioitua):
- Vincent Trocheckin uran paras kausi, mistä se 25+52=77 ilmestyikään kun roolin piti taantua kolmossentteriksi ja yv-avuksi. On muuten julmettu fantasypelaaja hyökkääjäksi siinä mielessä että ei löydy yhden ainoaa tilastoa, jossa ei olisi positiivisessa valossa esillä. Joukkueen kiistaton ykköshyökkääjä finaalihiipumisesta huolimatta.
- Wyatt Johnston, tulevaisuuden ykköshyökkääjä. Ensimmäisestä kaudesta tasainen steppi eteenpäin ja nyt mentiin 40 pinnan sijasta jo 60-70 haitarissa. Odotan Johnstonin olevan seuraava Coloradon yli 80 pinnan mies sitten Blake Wheelerin huippukausien, ja tämä on täyttä realismia.
- Thomas Harley, mikä läpimurtokausi! Jossain kohtaa tuli maalejakin liukuhihnalta mutta tämä sentään tyrehtyi, 50 pinnaa jäi lopulta vain kolmen päähän. Viisi vuotta vanhemman Noah Hanifinin kera minulla on nyt kunnon ykköspari josta rakentaa ja uskon että vuosia jatkunut pakiston kilpailukyvyn kohennus voidaan nyt hetkeksi pistää vähän pienemmälle prioriteetille.
- Travis Konecny ja upeat 7 alivoimapistettä (joka on kaksi vähemmän mitä mies teki ylivoimalla). Myös uudet hienot maali- ja piste-ennätykset, oli paras maalintekijäni tasaisesta nipusta. Jordan Kyroun kanssa, joka aavistuksen taantui mutta oli silti edelleen hyvin käyttökelpoinen omassa roolissaan, kovimmat haastajat Johnstonille ensi kaudella pistepörssin voitoista (no miksei se Hintzin Roopekin..)
- Jamie Benn se vaan jaksaa. Tovin näytti jo siltä että yv-syöttöjä lukuunottamatta oltii palaamassa siihen vaisumpien kausien tasolle, mutta äityi helmikuun puolesta välistä hirmuvireeseen ja taikoi lopulta 60 pisteen rajan rikki. Miinuksena muiden Stars-hyökkääjien kanssa finaaliviikon hiipuminen, joka maksoi lopulta mestaruuden. Mutta kapteeni on edelleen vankasti kapteeni ja pelannee joukkueessani hamaan loppuun asti pistäen kehiin seuraennätykset joita ei vuosikausiin rikota.
- Oliver Bjorkstand, alkukaudesta pitelemätön, loppu kohti hiipui ja keräsi hirmuisen määrän miinuksia. 59 pistettä joista 25 ylivoimalla (joukkueen kärkinoteeraus), ehdottomasti joka tapauksessa koko kauden mittapuulla isojen onnistujien joukkoon.
- Jake McCabe, Matt Royn ohella äityi uransa parhaaseen kauteen monella mittarilla ja tämä tiukka rouhivampi kovan luokan kolmospakkiparini käänsi useita pelejä Coloradon voitoksi.
- Oliver Ekman-Larsson keräsi itsensä vaikean Vancouver-ajanjakson jälkeen ja tuurasi loistavasti isossa roolissa Floridassa kärkipakkien loukkaantumiset. Ei tarvitse enää kantaa isoa roolia joukkueessani, mutta ahkerasti trade blockissakin vierailleen veteraanin jatkosopimus voi olla hyvinkin todellisuutta ja mahtuu sujuvasti täyttämään tiimin viimeisiä pelipaikkoja puolustuksessa jatkossakin.
- Viktor Arvidssonin harmittavat loukkaantumiset pitivät miehen poissa suurimman osan kaudesta. Positiivisena puolena oli heti oma huippuluokan itsensä ja iso tekijä pudotuspeleissä, joihin sai itsensä taas pelikuntoon. Sopimus katkolla ja jännä nähdä mitä tapahtuu, pitäisin kaverin mielelläni joukkueessa.
- Conor Garland oli kauden kiusallisin kaveri: Edistyneet tilastot puoltavat kaikkien aikojen kautta, mutta fantasymielessä pitkän aikaa ihan kokoonpanon rajamailla. Loppukaudesta alkoi lunastaa vähän kaikessa ja oli pudotuspelien aikana parhaimpia pelaajiani. Lähes yhtä kiusallisella tapauksella Reilly Smithillä Penguins ei tuonut toivottua boostia ylöspäin, mutta selviytyi suhtkoht kuin jaloin kokoonpanopelaajana tuomassa satunnaisen pisteen sieltä täältä. Pitkän linjan soturini pelipaikka on tulevaisuudessa kiikun kaakun mikäli ei taas kerran tee perinteistä bounce backiaan.
- Gabriel Vilardi väläytteli potentiaaliaan aika ajoin ehjänä ollessaan. Tämä mies kykenee kyllä 60-70 pinnan suorituksiin ja 40 maaliin, kunhan joskus pysyisi ehjänä. Aika sitten näyttää tapahtuuko sitä ikinä. Keegan Kolesar oli oma itsensä, joskin pisteitä olisi saanut tulla vähän enemmän. Tottakai sieltä rävähti sitten mestaruuteen riittänyt 2+1 finaaliviikolla farmiin, kun en uskaltanut miestä peluuttaa huonon pistepotentiaalin takia. Vähintään loistelias varamies jatkossakin.
- Vielä lopuksi maininta hyökkäyksen uusista tulokkaista: Ridly Greig väläytteli alkukaudesta isommin, sitten loukkaantumisen jälkeen hieman vaisumpaa tekemistä. Tällä kaudella riitti kokoonpanopaikan vakinaistaminen, seuraavalla kaudella toivon ja odotan jo lähemmäs 20 maalin ja 40 pisteen suorituksia. Thomas Bordeleau pääsi loppukaudella vihdoin irti ja näytti hyödyllisyytensä varsinkin ylivoimalla. Surkea Sharks huomioonottaen isompaa arviota ei osaa vielä tehdä, mutta toivon miehen taistelevan kunnolla vakikokoonpanon paikasta niin Sharksissa NHL-puolella kuin Coloradon joukkueessa. Nuorista lisäksi Lukas Cormier pääsi debytoimaan NHL-tasolla kahden pelin verran, hieman kehittymistä vielä vaaditaan jotta säännöllisempi paikka suurista valoista irtoaisi.
Selittelin viime vuonna näihin aikoihin että tein kauppoja jotenkin massiivisesti (17 kappaletta kaudella 23-24). Nythän homma lähti täysin käsistä, ja sama määrä kauppoja oli tehtynä jo ennenkuin kausi edes alkoi. Siihen päälle vielä kauden aikana lohkaistut 22 kauppaa joten kokonaismääräksi saatiin hulppeat 39 siirtoa. Ei taida ehkä ihan ensimmäisten vuosien veroinen ennätys olla mutta nyt ei enää paljon puutu.
Tässä yhteenveto NHL-osaston suhteen, mukana tulijoissa ne jotka ovat edelleen tiimissä:
Hyökkäys
+ Josh Norris, Cam Atkinson, Yanni Gourde, Roope Hintz, Nick Foligno
- Casey Mittelstadt, Jack Drury, Nic Dowd, Mathieu Joseph, Andrew Copp
Puolustus
+ Seth Jones, Scott Perunovich, Matt Roy, Matt Kessel, Nick Jensen
- Jarred Tinordi, Justin Schultz, Brett Kulak, Jamie Oleksiak, Esa Lindell, Jackson LaCombe
Vahdit
+ Alex Lyon
Jos tarkastellaan kauppoja tarkemmin, niin hyökkääjähankinnat epäonnistuivat isosti, varsinkin ottaen huomioon mihin kohtaan kukakin tuli. Norris väläytteli ajoittain mutta ei pysynyt kunnossa, kausi loppui taas kerran kesken jo hyvissä ajoin. Gourde ja Foligno olivat ihan ok rouhijarooleissaan mutta ei sanottavaa tekemistä hyökkäyspäähän, mitä nyt Gourde innostui finaaleissa huippusuorituksiin. Hintzin pistekeskiarvo seurassa edustetuissa 27 oli oli 0,59/peli, kevyesti kokoonpanoon mutta ei tosiaankaan sitä mitä hänet hankkiessa ajattelin. Edelle mahtui kahdeksan hyökkääjää ja NHL-seurakaveri puolustaja Harley, kyllä siinä saa läntisen konferenssin voittajajoukkueen ykkössentteri hävetä. Atkinsonin Cam vielä oma lukunsa, kävi lätkimässä 42 pelissä 3+13 ja pisteidensä määrän miinuksia, kunnes istui loppukauden Coloradon farmissa. 2ndin maksaneena kauden karsein huti kaupparintamalla.
Puolustajat vaihtuivat taas tiuhempaan, joskin runko pysyi ennallaan. Seth Jonesin piti ottaa jopa ykköspakin viitta, mutta ei selvästi ollu kunnossa alkukaudesta. Kevättä kohden hilasi itsensä joukkueen kolmospuolustajaksi. Mittelstadt oli hänestä kova maksu mutta ei vielä kaduta. Perunovich tuli kotiin ja oli kerrankin suhtkoht ehjänä, 54 peliin 17 pistettä ei ole kamala saldo mutta pakiston laajuuden ja oman yksipuolisuutensa vuoksi istui näistä yli puolet farmissa. Kessel yllätti positiivisesti jatkoa ajatellen josko siitä saisi seuraavan aallon säännöllisen haalaripakin, ja Jensenin Nick toimi lähinnä ihan ok depthinä pleijareita ajatellen, vaikka sitten finaalissa loukkaantui. Matt Roy oli varmaan koko kauden onnistunein NHL-hankinta, korvasi kovimman lähdön eli Lindellin Esan ja vähän enemmänkin. Vakiopaikka luvassa ensi kaudeksikin. Vahtiosastolla Alex Lyon tuli vähän vahingossa kauden esi-blockbusterin eli Pierre-Luc Duboisin mukana mutta osottautui aika ajoin hyödylliseksi kovilla pelimäärillään. Saa nähdä miten ensi kaudella sitten.
Mainittakoon vielä että jostain syystä kukaan lähtijöistä ei kaduta vielä tippaakaan, saa nähdä alkaako LaCombe tehdä sitä sitten pidemmällä aikavälillä mutta tunkua pakistoon on tällä hetkellä ilman häntäkin.
Isoin murhe joka kautta 23-24 varjosti, oli loukkaantumiset: Couture pelasi vain 6 peliä, Arvidsson 18. Kestämättömän vähän luottomiehiltä joita ei vielä kuitenkaan täysin korvata. Vilardi ei vieläkään ehjänä sanottavan hyvin pysynyt, 45 ottelua sai mittariin. Mainittu Norris jäi viiteenkymmeneen (joista 37 Coloradossa). Girardilla, Greigillä ja Jonesillakin vähintään 15 pelin poissaolot kaikilla eri syistä. Sanomattakin selvää että tämmöisillä loukkaantumisluvuilla ei viime kauden tilastoihin ylletä, ilahduttavan lähelle silti tästäkin huolimatta vaikka viime kaudella lähes kaikki olivat terveinä läpi kauden.
Hyökkääjähankintojen ja loukkaantumissuman lisäksi maalivahdit on pakko lokeroida nyt kolmanneksi negatiiviseksi suoritukseksi. Sekä Markströmillä että Oettingerilla oli hetkensä jolloin olivat NHL-priimaa, ja jälkimmäisellä tämä vaihe sattui isoilta osin pudotuspeleihin. Koko kauden mittapuulla näköpiirissä oli kuitenkin todella huonoja suhteellisia tilastoja, ja Lyon mukaanluettuna torjuntaprosentit pyörivät vain aavistuksen yli 90 prosentissa. Tämä ensi kaudella kuntoon ja kannu pitkästä aikaa kotiin.
En jaksa nyt käydä läpi pelaaja kerrallaan sen syvällisemmin, joten listaan pointteja joita jäi mieleen (eiköhän tässä silti tule kaikki jotenkin huomioitua):
- Vincent Trocheckin uran paras kausi, mistä se 25+52=77 ilmestyikään kun roolin piti taantua kolmossentteriksi ja yv-avuksi. On muuten julmettu fantasypelaaja hyökkääjäksi siinä mielessä että ei löydy yhden ainoaa tilastoa, jossa ei olisi positiivisessa valossa esillä. Joukkueen kiistaton ykköshyökkääjä finaalihiipumisesta huolimatta.
- Wyatt Johnston, tulevaisuuden ykköshyökkääjä. Ensimmäisestä kaudesta tasainen steppi eteenpäin ja nyt mentiin 40 pinnan sijasta jo 60-70 haitarissa. Odotan Johnstonin olevan seuraava Coloradon yli 80 pinnan mies sitten Blake Wheelerin huippukausien, ja tämä on täyttä realismia.
- Thomas Harley, mikä läpimurtokausi! Jossain kohtaa tuli maalejakin liukuhihnalta mutta tämä sentään tyrehtyi, 50 pinnaa jäi lopulta vain kolmen päähän. Viisi vuotta vanhemman Noah Hanifinin kera minulla on nyt kunnon ykköspari josta rakentaa ja uskon että vuosia jatkunut pakiston kilpailukyvyn kohennus voidaan nyt hetkeksi pistää vähän pienemmälle prioriteetille.
- Travis Konecny ja upeat 7 alivoimapistettä (joka on kaksi vähemmän mitä mies teki ylivoimalla). Myös uudet hienot maali- ja piste-ennätykset, oli paras maalintekijäni tasaisesta nipusta. Jordan Kyroun kanssa, joka aavistuksen taantui mutta oli silti edelleen hyvin käyttökelpoinen omassa roolissaan, kovimmat haastajat Johnstonille ensi kaudella pistepörssin voitoista (no miksei se Hintzin Roopekin..)
- Jamie Benn se vaan jaksaa. Tovin näytti jo siltä että yv-syöttöjä lukuunottamatta oltii palaamassa siihen vaisumpien kausien tasolle, mutta äityi helmikuun puolesta välistä hirmuvireeseen ja taikoi lopulta 60 pisteen rajan rikki. Miinuksena muiden Stars-hyökkääjien kanssa finaaliviikon hiipuminen, joka maksoi lopulta mestaruuden. Mutta kapteeni on edelleen vankasti kapteeni ja pelannee joukkueessani hamaan loppuun asti pistäen kehiin seuraennätykset joita ei vuosikausiin rikota.
- Oliver Bjorkstand, alkukaudesta pitelemätön, loppu kohti hiipui ja keräsi hirmuisen määrän miinuksia. 59 pistettä joista 25 ylivoimalla (joukkueen kärkinoteeraus), ehdottomasti joka tapauksessa koko kauden mittapuulla isojen onnistujien joukkoon.
- Jake McCabe, Matt Royn ohella äityi uransa parhaaseen kauteen monella mittarilla ja tämä tiukka rouhivampi kovan luokan kolmospakkiparini käänsi useita pelejä Coloradon voitoksi.
- Oliver Ekman-Larsson keräsi itsensä vaikean Vancouver-ajanjakson jälkeen ja tuurasi loistavasti isossa roolissa Floridassa kärkipakkien loukkaantumiset. Ei tarvitse enää kantaa isoa roolia joukkueessani, mutta ahkerasti trade blockissakin vierailleen veteraanin jatkosopimus voi olla hyvinkin todellisuutta ja mahtuu sujuvasti täyttämään tiimin viimeisiä pelipaikkoja puolustuksessa jatkossakin.
- Viktor Arvidssonin harmittavat loukkaantumiset pitivät miehen poissa suurimman osan kaudesta. Positiivisena puolena oli heti oma huippuluokan itsensä ja iso tekijä pudotuspeleissä, joihin sai itsensä taas pelikuntoon. Sopimus katkolla ja jännä nähdä mitä tapahtuu, pitäisin kaverin mielelläni joukkueessa.
- Conor Garland oli kauden kiusallisin kaveri: Edistyneet tilastot puoltavat kaikkien aikojen kautta, mutta fantasymielessä pitkän aikaa ihan kokoonpanon rajamailla. Loppukaudesta alkoi lunastaa vähän kaikessa ja oli pudotuspelien aikana parhaimpia pelaajiani. Lähes yhtä kiusallisella tapauksella Reilly Smithillä Penguins ei tuonut toivottua boostia ylöspäin, mutta selviytyi suhtkoht kuin jaloin kokoonpanopelaajana tuomassa satunnaisen pisteen sieltä täältä. Pitkän linjan soturini pelipaikka on tulevaisuudessa kiikun kaakun mikäli ei taas kerran tee perinteistä bounce backiaan.
- Gabriel Vilardi väläytteli potentiaaliaan aika ajoin ehjänä ollessaan. Tämä mies kykenee kyllä 60-70 pinnan suorituksiin ja 40 maaliin, kunhan joskus pysyisi ehjänä. Aika sitten näyttää tapahtuuko sitä ikinä. Keegan Kolesar oli oma itsensä, joskin pisteitä olisi saanut tulla vähän enemmän. Tottakai sieltä rävähti sitten mestaruuteen riittänyt 2+1 finaaliviikolla farmiin, kun en uskaltanut miestä peluuttaa huonon pistepotentiaalin takia. Vähintään loistelias varamies jatkossakin.
- Vielä lopuksi maininta hyökkäyksen uusista tulokkaista: Ridly Greig väläytteli alkukaudesta isommin, sitten loukkaantumisen jälkeen hieman vaisumpaa tekemistä. Tällä kaudella riitti kokoonpanopaikan vakinaistaminen, seuraavalla kaudella toivon ja odotan jo lähemmäs 20 maalin ja 40 pisteen suorituksia. Thomas Bordeleau pääsi loppukaudella vihdoin irti ja näytti hyödyllisyytensä varsinkin ylivoimalla. Surkea Sharks huomioonottaen isompaa arviota ei osaa vielä tehdä, mutta toivon miehen taistelevan kunnolla vakikokoonpanon paikasta niin Sharksissa NHL-puolella kuin Coloradon joukkueessa. Nuorista lisäksi Lukas Cormier pääsi debytoimaan NHL-tasolla kahden pelin verran, hieman kehittymistä vielä vaaditaan jotta säännöllisempi paikka suurista valoista irtoaisi.